20. marraskuuta 2010

Phalaenopsiksen hoito ja Dendrobium nobile




Hoito-ohjeet phalaenopsikselle: (taas muistutan, nämä toimivat minulla näissä olosuhteissa mitä täällä on. Moni muu menetelmä sopii taas toisille kasveille, ei ole yhtä ainoaa totuutta rukkukasveja kasvattaessa)
- Tykkäävät lämpimästä ilmasta ja tasakosteudesta
- Sumuttelu aamuisin on hyväksi
- Kastelen uppokastelemalla lämpimään sadeveteen silloin kun kasvualusta ei tunnu enää kostealta. Pidän ämpärissä n. puoli tuntia, niin, että kasvi imee vettä pohjasta, ruukun päällinen osa tai kasvi itse ei ole veden alla.
- Lannoitukseen sopii mieto fosfori- ja kaliumpitoinen lannoite (ei typpivoittoista). Huom! Kaupan "orkidealannoite" on usein juuri typpivoittoista -> saat runsaan lehtikasvun mutta kukinta jää uupumaan.
- Lannoitan muutaman viikon välein kasvukautena
- En leikkaa kukkavarsia (saattavat kukkia samasta varren kärjestäkin uudelleen)
- Tarkastelen ahkerasti juurien kuntoa ja väriä. Vihertävänvaalea runsas ja terve juuristo kertoo hyvinvoivasta kasvista.
- pyrkinyt saamaan kasvit talvella pieneen lepokauteen aavistuksen verran viileämmällä huoneella ja kastelemalla harvemmin.
-Kasvualustakokeiluja: kaupan seos ei oikein toimi, omakeräämä männynkaarnamurska höystettynä soralla, hiilellä ja rahkasammaleenlatvoilla sopii minun kasveilleni.
-
ruukkukokeiluja: puolet kasveista saviruukussa ja puolet muovisessa. En ole vielä päättänyt kumpi toimii paremmin. Muoviruukkuun oli helppo tehdä myös sivuun reikiä - kasvit tykkäävät tästä. Myös juurien kuntoa on helppo tarkastella. Toisaalta saviruukku hengittää ja kosteus haihtuu nopeammin - muovisessa ylikastelun vaara suurempi.
- Älä turhaan vaihda rukkua/kasvialustaa
. Itse vaihdan vain, kun kasvi ns. nostaa itsensä ulos ruukusta.


Noh, ja nyt sitten tämä uusi tulokas. Dendobiumit ovat ehdottomasti suosikkiorkideoitani (kasviteteellisissä ja kokoelmissa usein mielestäni kaikista kauneimpia), ja hankin nyt ensimmäisen sellaisen omaksi. Aloitan lajista, jota on viljelty jo kauan: Dendrobium nobile on varmasti monelle harrastajalle tuttu. Minun lajikkeellani on hieman vaaleanpunaista mukana, mikä on mielestäni ihana yksityiskohta. Ja tuoksu - se on huumaavan ihana! Joka päivä tuijottelen nobileani ja sen vieressä taas kukkivaa suosikkiani Hippeastrum White nymphiä haltioituneena. Miten kauniita he ovatkaan! Nobilen hoitoon olen perehtynyt kirjoista, mutta tässä blogissa haluan esitellä ennen kaikkea kokemukseen perustuvia hoito-ohjeita, joten jätämme hoidolliset kysymykset tuonnemmaksi.

8 kommenttia:

  1. Sain juuri ystävältäni Dendrobium Nobile orkidean, aivan ihastuttava. Mitenkähän hoidan sitä?

    VastaaPoista
  2. Yksi phalaenopsiksistani näyttää todella kuolleelta. Sen juuret ja lehdet ovat kyllä todella vihreät ja runsaat, mutta kukan varret ovat kuivuneet täysin. Mistä tämä johtuu ja elpyykö kasvi itse, vai täytyykö sitä lannoittaa tms. ?

    VastaaPoista
  3. 07.04.2012 otin Prismasta orkidean = pitkäaikainen haave. Kukka näytti hyvinvoivalta ja siinä oli paljon nuppuja. Kotiin tullessani upotin ruukun kädenlämpöiseen veteen noin puoleksi tunniksi. Sijoitin sen sitten valkoiseen suojaruukkuun itäikkunalle. Noin viikon kuluttua nuput alkoivat kuivua ja vähitellen ne kaikki ovat pudoneet. Miksi? Mitä tein väärin? Terveisin, Prunella

    VastaaPoista
  4. Sain maaliskuussa tämän sievän hentoisen kukan synttäri lahjaksi ja olin että apua. Ajatus mielessä oli että en osaa hoitaa kukkia ja ku ei mulla ole aikaa. Kuiten olen toukokuuhun asti selvinny kukan kanssa, mutta nyt on alkanu 3 nuppua väsähtää. Mitä pitää tehdä? Toisessa varressa nuput kyl on virkeitä ja jne..

    VastaaPoista
  5. Olen huomannut, että perus-Orkidea on kamalan tarkka myöskin lämmöstä/valosta - pidin yhtä lähes suorassa auringonvalossa, vaikkakin upottelin päivän tarkkuudella ohjeen mukaan viikottain, ja kaikki kukat tippuivat rutikuivina. Tuo lannoitevinkki oli muuten hyvä, sillä oston jälkeen en ole kasveihini uusia kukkia saanut ilmaantumaan vaikka olen kuinka käyttänyt orkidea-lannoitetta - ilmankos! Vain lehtiä lehtien perään ilmaantuu toispuoleisesti niin etteivät ruukut tahdo pysyä pystyssä!

    VastaaPoista
  6. dendrobium nobile, kuinka sitä hoidetaan? sain lahjaksi viime syys-lokakuussa ja päätin että tällä kertaa onnistun kukan hoidossa! kukat olivat hienot niin kauan kunnes tippuivat, myös osa lehdistä kellastui ja tippui pois. Kasvi on alkanut nyt kasvattamaan kahta uutta vartta. ns. vanhat varret ovat nyt pikkuhiljaa ns. kuivuneet ja menneet kurttuun ja hieman myös halkeilleet, mitä pitäis tehdä??? -epätoivoinen orkidean kasvattaja

    VastaaPoista
  7. Itselläni oli aikoinaan orkideoita ja tosiaan kyllästyin niihin vaikka kukkivatkin jatkuvasti. Mitä huonompi hoito, sen paremmin jaksoivat ja etenkin kukkivat. Lorautin silloin tällöin vettä ihan kuten muillekin kukille ja sillä selvä. - Ei mitää veteen upotuksia tai muutakaan erikoishoitoa.
    Hurahdin uudestaan ihan vahingossa tuohon Dendrobiumiin tuoksunsa vuoksi ja samaa hoitoa on saanut kuten edellisetkin orkideani, eli huonoa ja hyvin voi.
    Orkidea ei ole vaikea kasvi, vaan sieltä helpoimmasta päästä! Kaktuksenkin saa tapettua liialla hoidolla ja vedellä.
    Ainoa mitä ei siedä on tosiaan eteläikkuna toisin kuin muut orkideat, jotka nauttivat paahteestakin (ainakin minulla).

    VastaaPoista
  8. Sain lahjaksi loppiaisena kolmihaaraisen Nobilen, joka on kukkinut tähän saakka täysin joka haarallaan. Kasvi on länsi-ikkunalla ja puskee nyt kolmea uutta kasvua, siis joka varren vierestä. Haarat ovat edelleen pulleat ja hyvinvointiset, lehtiä on vielä ylhäällä. Ruukku on alkuperäinen ja ahdas. Olen kastellut kohtuulliseti ja aloitin nyt haarat nähtyäni ERITTÄIN lievän lannoituksen liuotetuilla kanankakkarakeilla.

    Mitä nyt teen? Odotanko bulbien? kuihtumista ja jatkan uusien versojen hoitoa samalla tavalla? Olen hyvä viherkasvien kasvattaja, mutta orkideat ovat minulle uusi alue.

    VastaaPoista